perjantai 2. joulukuuta 2016

itsearviointi

2-12-16


Pärjäsin työssä omiin tottumuksiini ja kykyihini nähden hyvin.
Parissa päivässä homma luisti kuin vanhalla tekijällä ja palaute oli hyvää.

Omasta mielestäni vahvuuteni olivat asiakaspalvelu ja nopea toiminta sekä reagointi ja havainnointi kyky.

Työpaikan ilmapiiri oli hyvin tavanomainen isolle kaupalle.

Miinuspuolia;

Työmatkat olivat pitkät, vähän päälle viisi kilometriä ja se tuntui kyllä päivän alussa kun työt aloitettiin. Kuljin suurimman osan ajasta polkupyörällä ja se söi energiaa paljon.
Muutamana päivänä työssäoppimisen alussa unohdin päivittäiset pakkaset, ja menin sinne myöhässä. Varsinaista haittaa siitä ei kylläkään ollut mutta se vaikuttaa huomattavasti yleiskuvaan.

Lopullinen arvio itselleni on, että pienen harjoituksen jälkeen voisin työskennellä kaupassa.

Annan itselleni pisteiksi 8/10 :)

Top-päivä 21

2.12.16 

Saavuin työpaikalle 7.40.

Aloitin työt juomaosastolla klo. 8.00 ja hoidettavana oli useita lavoja.

Aloitin vaihtolavoista, eli otin vanhan lavan pois, asetin uuden lavan tilalle, ja nostelin vanhasta lavasta juomia uusien päälle päivämäärän mukaan.

Siirryin pakkasosastolle klo.10.30 ja menin syömään 11.00

Jatkoin töitä 11.30.

Pääsin kotiin klo.13.45 kun viimeinenkin lava oli hoidettu.

torstai 1. joulukuuta 2016

Top-päivä 20

1.12.2016

Saavuin työpaikalle klo. 7.45.
Aloitin työt teollisten puolella klo.8.00 ja hoidettavana oli yksi ääriään myöten täytetty lava, joka piti purkaa tavara tavaralta hyllyyn.

Siirryin pakkasosastolle klo. 10.30 ja puolen tunnin päästä klo. 11.00 menin syömään.
Jatkoin töitä klo. 11.30.

Kun sain lavan puretuksi ja roskat hävitetyksi klo. 14.00, pääsin kotiin.

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Top-päivä 19

30.11.2016.

Saavuin työpaikalle klo.7.45.

Aloitin työt teollisten kanssa klo.8.00 käytävällä 59.
Purettavana oli yksi Fin-lava, joka sisälsi kertakäyttöastioita sekä jätesäkkejä sun muuta tavaraa.

Klo.10.30 siirryin puoleksi tunniksi pakasteille.
Menin syömään 11.00 ja jatkoin töitä teollisten parissa 11.30.

Pääsin kotiin klo.14.00.

perjantai 25. marraskuuta 2016

Top-päivä 18

25.11.2016

Saavuin työpaikalle klo. 7.50.
Aloitin juomaosaston työt klo.8.00 ja luvassa oli lavoja ja muutama dolly.

Aloitin dollyistä ja sen jälkeen aloin purkaa lavoja.

klo.10.30 siirryin taas puoleksi tunniksi pakkasille.

Menin syömään 11.10 ja aloitin työt taas klo. 11.40.

Pääsin kotiin klo. 13.50.

torstai 24. marraskuuta 2016

Top-päivä 17

24.11.2016

Saavuin työpaikalle klo. 7.45.

Aloitin työt juomaosastolla klo.8.00, ja tehtävää oli melkein saman verran kuin eilen.

Ensin oli hoidettavana ns "vaihtolavoja" ja paletteja, mutta seassa oli myös puolilavoja eli paletteja.

Klo. 10.30 siirryin pakkasosastolle ja sen tapahtumat kestivät taas kutakuinkin puoli tuntia.

Klo.11.00 menin syömään ja ruokailu kesti tavalliseen tapaan puolisen tuntia.
Senjälkeen siirryin taas juomaosastolle ja vuorossa oli täydet olutlavat.

Kun ne sain nopeasti hoidettua, minulle haettiin lisää juomia varastosta.
Yksi lavallinen 10L vesikannuja ja yksi puolilava, "paletti" 5,2l vesikannuja.

Kun loput työt oli hoidettu, pääsin lähtemään kotiin klo. 14.05.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Top-päivä 16

23.11.2016

Olin työpaikalla klo. 7.45.
Aloitin juomaosaston työt klo 8.00. ja tällä kertaa töitä oli paljon.
Yhteenlaskettuna hoidettavia lavoja oli 2-3 ja dollyja lähes kymmenen.
Aloitin dollyjen kanssa.

Klo. 10.30 siirryin pakkasosastolle ja sen purkutapahtuma kesti noin 40.min.
Klo. 11.10 menin syömään ja ruokailu kesti puoli tuntia.
Klo. 11.40 jatkoin työtä juomaosastolla lavojen kanssa ja sain ne hoidetuksi juuri ennen työpäivän loppua.
Klo. 14.00 lähdin kotiin.

perjantai 18. marraskuuta 2016

top-päivä 15

18.11.2016

Saavuin työpaikalle klo. 7.50.
Aloitin työt klo.8.00 juomaosastolla niinkuin yleensä.
Juomien kanssa kesti koko päivä. 
Klo. 10.30 siirryin pakkasosaston päivittäiseen purkuun ja menin syömään klo. 11.00.
Ruokailu loppui 11.30. 
Ruokailun jälkeen siirryin taas juomaosastolle. 
Lähdin kotiin klo.14.00 
Kuvia ei ole, sillä tietokoneeni ei ilmeisesti suostu lukemaan puhelintani. 

torstai 17. marraskuuta 2016

Top-päivä 14

17.11.2016

Saavuin paikalle klo. 7.50.
Aloitin työt klo. 8.00 juomaosastolla kahden paletin kanssa.
Niiden jälkeen siirryin papereiden pariin(vessapaperit,talouspaperit,nenäliinat jne)
Niitä oli kaiken kaikkiaan kymmenisen lavaa.
Klo.10.30 siirryin taas pakkasille ja se kesti puoli tuntia.
Noin. klo. 11.05 menin syömään ja palasin paperipuolelle töihin klo. 11.35.
"Paperityöt" tuli valmiiksi noin tuntia ennen työajan loppua joten siirryin eläinruokapuolelle lopuksi aikaa.
Lähdin kotiin klo.14.10.
Jaffapaletti

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Top-päivä 13

16.11.2016

Saavuin työpaikalle klo. 7.45.
Aloitin työt klo.8.00 juomaosastolla kuten on käsketty.
Siellä oli hoidettavana pääasiassa hyllyyntyhjennettäviä lavoja.
Klo. 10.30 siirryin pakkasosastolle puoleksi tunniksi.
Menin syömään 11.15 ja jatkoin töitä juomaosastolla klo.11.45.
Menin kotiin klo. 14.00.

työvaatteeita saa uusia, jos vanha menee rikki tai katoaa.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Top-päivä 12

Perjantai 11.11.2016.
Saavuin työpaikalle klo. 7.50.
Aloitin työt juomien parissa klo 8.00.
Työt aloitettiin siten että suoritettiin dollyjen välinen "vaihto", jossa uusi, saapunut juomadolly vaihdettiin vanhaan ja kaikki juomat vanhasta dollysta laitettiin uusien päälle päivämäärän mukaan.
Sen jälkeen siirryin pakasteosastolle klo.10.30, jossa tyhjennettiin kaikki saapuneet pakastelavat.
Klo.11.00 menin syömään, ja ruokailu loppui 11.30.
Jatkoin töitä juomaosastolla.
Sillä hetkellä hoideltiin jäljellä olevat lavat, jotka purettiin hyllyihin.
Lavoja oli kokonaisuudessaan neljä.  
Lähdin kotiin noin klo. 14.05.
Limua vaikka muille jakaa :D



torstai 10. marraskuuta 2016

Top-päivä 11

10.11.2016

Saavuin työpaikalle 7.50 ja aloitin työt juomaosastolla klo 8.00

Klo 10.30 siirryin pakkasosastolle puoleksi tunniksi ja menin syömään sen jälkeen klo 11.00.
Jatkoin töitä 11.30.
Lähdin kotiin klo. 14.00.


keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Top-päivä 10

9.11.2016

Saavuin työpaikalle klo. 7.55.
Aloitin työt klo. 8.00juomaosastolla
Siirryin pakkasille klo 10.30.
Menin syömään klo. 11.00 ja jatkoin töitä juomaosastolla klo. 11.30.
Lähdin kotiin klo 14.00


Megistä

perjantai 4. marraskuuta 2016

Top-päivä 9

4.11.2016
Saavuin työpaikalle klo. 7.55.
Aloitin työt klo. 8.00 juomaosastolla jolla olin koko päivän lukuunottamatta pakkasosaston päivittäistä puolituntista.
Ruokailu oli 11.00 ja päättyi 11.30.
Lähdin kotiin klo. 13.55.

torstai 3. marraskuuta 2016

Top-päivä 8

3.11.2016

Saavuin paikalle klo. 7.50.
Aloitin työt juomaosastolla klo. 8.00 ja sain hoidettavakseni muutan paletin.

Niiden jälkeen siirryin teollisille, jota kesti lähes loppupäivä, lukuunottamatta klo. 10.30 alkavaa pakkasosaston purkua.
Ruokailu oli klo. 11.00 ja päättyi 11.30.
Lähdin kotiin 14.05.



keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Top-päivä 7

2.11.2016

Saavuin työpaikalle klo.7.45.
Aloitin työt klo. 8.00 juomaosastolla kuten yleensä.
Klo. 10.30 siirryin pakasteosastolle puoleksi tunniksi.
Klo.11.00 menin syömään ja palasin 11.30.

Lähdin kotiin klo. 13.40.
 Täysin samoja kuvia, mutta eri päivältä :D Hassua, eikö?

perjantai 21. lokakuuta 2016

Top- päivä 6

21.10.16

Kuudes top-päivä.
 Saavuin töihin klo. 7.40.
Aloitin työt juomaosastolla klo.8.00 samaan tapaan kuin ennenkin.
Liityin pakkasosastolle 10.45 ja sen jälkeen menin syömään klo.11.00.

Ruokailun jälkeen jatkoin taas juomaosastolla koko päivän.
Kaiken kaikkiaan purin kaksi isoa juomalavaa ja muutamia dollyjä.

Lähdin kotiin klo. 14.00.

sitä samaa, vissyä pullotolkulla.

torstai 20. lokakuuta 2016

Top-päivä 5

20.10.16

Viides top päivä.  Saavuin työpaikalle klo. 7.45.
Aloitin työt klo.8.00 taas juomasosastolla.
Sen jälkeen siirryin eläinruuan puolelle, ja noin 10.30 siirryin pakkasosastolle puoleksi tunniksi.

11.05 menin syömään ja ruokailu kesti 35 minuuttia.
Lähdin kotiin klo 14.10.


Vissylasti ja pumppukärryt-voiko aamu paremmin alkaa?

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Top-päivä 4

19.10.16

Työpäivän kesto 6 tuntia.

Saavuin työpaikalle klo. 7.40 eli hieman etuajassa. 
Vietin lopun jäljellä olevasta ajasta pukuhuoneessa ja puin päälleni työvaatteet.

Heti kun kello löi 8.00 menin kaupan puolelle töihin, ja päivä alkoi tuttuun tapaan juomaosastolla.
Ennen ruokailua noin klo 10.13 minut pyydettiin pakasteosastolle purkamaan saapuneita tavaroita.
Se kesti noin puoli tuntia ja sen jälkeen menin syömään tavalliseen tapaan 11.00.
Ruokailu päättyi normaalisti 11.30 ja menin taas juomaosastolle töihin. 
Päivä jatkui samaa rataa. 
Lähdin kotiin 14.00.

Kuva tältä aamulta klo 7.45

perjantai 14. lokakuuta 2016

Top-päivä 3

Perjantai 14.10.2016


Saavuin työpaikalle klo. 7.45 ja aloitin työt klo.8.00.
Olin tänään aluksi juomaosastolla mutta sitten siirryin teollisten purkamiseen, eli kaikkea teollisuustuotettua; makeisia, säilykkeitä. jne jne.
Valtava lasti tomaattimurskaa :D
Ruokailu oli taas 11.00 ja loppui 11.30. Sen jälkeen jatkoin samaa hommaa noin 14.00 asti ja lähdin kotiin.
Tavanomainen aamun ensimmäinen purkulava

torstai 13. lokakuuta 2016

TOP-päivä 2

Torstai 13.10.2016


 Saavuin taas launeen prismalle, tänään klo 7.40. Vietin loput kaksikymmentä minuuttia pukukopissa ja astelin kauppaan sisälle hieman ennen klo.8.00.

Päivä kului suht samoissa merkeissä kuin edellinen. Juomaosastolla lastien purkua ja pääsihän sitä pakertamaan dollyjenkin kanssa.

Megaforce-lastin käsittelyä pumppukärryllä.
Ruokailu oli tavalliseen tapaan 11.00 ja se kesti puoli tuntia.

Loppupäivästä olin vihannesosastolla.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

TOP-päivä 1

Keskiviikko 12.10.2016


Työvaatteeni
Työssäoppiminen Launeen Prismalla alkoi. Saavuin paikalle noin klo 08.45, ja tapasin työnantajan klo. 09.00. Hän teki minulle paperit valmiiksi ja määräsi toisen työntekijän esittelemään paikat. Samalla sain vaatelokeron avaimen ja "ovilätkän" sekä työvaatteet. 

Hommat aloiteltiin hyllyjen täyttämisellä, eli otettiin tavaraa roclalla ja purettiin ne hyllyyn. Lähes koko päivän olin juomaosastolla, mutta hetken aikaa myös pakasteosastolla ennen ruokailua, ilman roclaa.  
Ruokailuni oli klo.11.00 ja tapahtui siten, että työnantaja antoi minulle lounaslipukkeen jonka annoin kassalle saadakseni ruokaa noutopöydästä. 

Hommat loppuivat noin 14.55, kun purettavaa tavaraa ei enää ollut niin paljon. 15.00 lähdin kotia kohti.

Tällaisiin hyllyihin asettelin tavaraa. Kuvassa prisman oluthylly.









tiistai 23. elokuuta 2016